
Olet tehnyt päätöksen panostaa videotuotantoon ja videosi on nyt valmis.
Mitäs sitten seuraavaksi?
Monen valintana on julkaista video sille suunnitellussa kanavassa ja siirtyä seuraavaan projektiin. Näin tehdessä saattaa kuitenkin mennä monta mahdollisuutta sivu suun.
Tässä blogissa kerron, miten hyödyntää videota markkinoinnissa ja saada maksimaalinen hyöty irti valmiista videosta.
1. Lisää videoon tekstitykset
Tilastojen mukaan 80% kuluttajista katsoo todennäköisemmin koko videon, kun tekstitykset ovat saatavilla.
Yhä useampi ihminen katsoo videoita puhelimella ja usein myös paikoissa, joissa ei ole sopivaa pitää ääniä päällä. Kannattaa siis panostaa tekstityksiin, mikäli haluat että suurin osa yleisöstäsi katsoo videosi loppuun asti.
2. Lisää video laskeutumissivullesi
Laskeutumissivu on yksittäinen sivu nettisivuillasi, minne kävijä saapuu heti ensimmäisenä, esimerkiksi klikattuaan mainostasi Googlessa tai somessa.
Tilastot osoittavat, että videon lisääminen laskeutumissivullesi voi lisätä konversioita jopa 80% ja kuluttajat käyttävät keskimäärin 88% enemmän aikaa sivuilla joissa on videosisältöä.
Lisäämällä videon laskeutumissivullesi autat siis kiinnittämään potentiaalisen asiakkaan mielenkiinnon, kasvatat katsojan luottamusta yritystäsi kohtaan, sekä edistät myyntiä.
3. Jaa video sosiaalisessa mediassa
Yli 500 miljoonaa ihmistä katsoo videoita pelkästään Facebookin kautta päivittäin ja videoita jaetaan 12 kertaa enemmän kuin kuva- ja tekstipäivityksiä yhteensä.
Videoilla on myös korkeampi vuorovaikutusprosentti kuin millään muulla sisällöllä.
Sosiaalisessa mediassa videot ovat siis kultaakin kalliimpaa ja tehokkain tapa saada äänesi kuuluviin.

4. Lataa video Youtubeen ja optimoi hakukoneita varten
Tiesitkö, että Youtube on maailman toiseksi suurin hakukone heti Googlen jälkeen?
Tämä tarkoittaa sitä, että lataamalla videosi Youtubeen ja optimoimalla sen hakukoneita varten, pystyt saamaan näkyvyyttä yrityksellesi. Näin helppoa se on:
-Käytä tavoite hakusanaa tiedoston nimessä esim. joogaaaloittelijalle.mov
-Käytä tavoite hakusanaa videon nimessä esim. “Joogaa Aloittelijalle”
-Käytä tavoite hakusanaa videon kuvauksessa esim. “Tässä videossa käymme läpi
-Tägää ja kategorisoi videosi relevantteihin aihealueisiin esim. Tägää #jooga #joogakotitreeni #joogakotona ja jaottele kaikki joogaaiheiset videossi omaksi kategoriaksi
-Kannusta katsojia tilaamaan kanavasi ja jättämään kommentteja
Näin et pelkästään edistä näkyvyyttäsi hakukoneissa, vaan alat myös kasvattamaan yrityksesi Youtube seuraajakuntaa.
5. Käytä videota sähköpostimarkkinoinnissa
Sosiaalinen media ei ole ainoa kanava missä video toimii erinomaisesti.
Forresterin julkaiseman raportin mukaan videon sisällyttäminen sähköpostiviestiin voi johtaa jopa huimaan 200–300% nousuun klikkaus suhteessa.
Videon käyttäminen sähköpostimarkkinoinnissa on siis tehokas tapa aktivoida lukijoita ja saada haluamasi viesti perille. Voit lisätä videon esimerkiksi uutiskirjeeseen, sähköposti kampanjaan tai oston vahvistusviestiin.
6. Käytä videota mainonnassa
Mainosvideon lisääminen tuotekuvaukseen lisää myyntimahdollisuuksiasi merkittävästi.
Animoton tutkimuksen mukaan jopa 73% kuluttajista ostaa todennäköisemmin tuotteen, jos he ovat nähneet sen selittävän videon ennen ostamista.
Lisäämällä videon tuotekuvauksen yhteyteen edistät myyntiä, sekä autat brändiäsi pysymään ajankohtaisena.
7. Käytä videon Behind-the-scenes -materiaali hyödyksi
Viihdyttävää ja hauskaa sisältöä ei voi koskaan olla tarpeeksi.
Tuliko videota kuvatessa pahoja mokia tai hassuja kommelluksia? Tekemällä lyhyen koosteen näistä hauskoista hetkistä, näytät kohdeyleisöllesi inhimillisen ja samaistuttavan puolen yrityksestäsi.
Huumori on loistava tapa valloittaa kohdeyleisösi sydämet -- kunhan sille vaan löytyy sopiva aika ja paikka.
8. Mittaa menestys
Kuten kaikessa markkinoinnissa, menestyksen mittaaminen on kaiken A ja O.
Ilman sitä voit vain arvailla, että mikä toimii ja mikä ei.
Muista siis asettaa videoillesi tarkat KPI- eli suorituskykymittarit. Seuraamalla näitä mittareita, ja vertaamalla erilaisia videoita keskenään saat hyvän ymmärryksen siitä, missä kanavissa videosi menestyvät parhaiten ja minkälaiset videot toimivat juuri sinun kohdeyleisöllesi.
Yleisiä videoiden suoritusmittareita ovat mm.
- Katsontakerrat
- Katseluaika
- Kommenttien määrä
- Jakojen määrä
- Klikkausprosentti
Tiivistelmä
Videoita tuotetaan usein yhteen tiettyyn tarpeeseen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että videota pitäisi myös käyttää vain ja ainoastaan yhteen tarkoitukseen.
Videotuotanto on aina suuri investointi ja siksi jokaista videota kannattaa hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti.
Lisäämällä videon nettisivuillesi kaikkiin paikkoihin missä se kertoo saman asian kuin teksti, sekä hyödyntämällä sitä kaikissa yrityksesi markkinointikanavissa, keräät maksimaalinen hyödyn irti jokaisesta videostasi.
Entä seuraavaksi?
☎️ Ota yhteyttä. Toteutamme tuloksellisia videoita kaikenlaisiin ja kaikenkokoisiin tarpeisiin.
📞 +358 451364310
Made in HEL Video Productions
Комментарии